Euroopalle on sanottava kyllä, EU:lle ei

Kommunistit ovat aina olleet kansainvälisiä ja ymmärtäneet maailmanlaajuisen yhteistyön välttämättömyyden. Kun kapitalismi on ottanut oman loikkansa maailmanlaajuiseen pääoman sekuntipeliin, joka tuottaa 24/7 rahaa rahalla, ja toki siinä sivussa perinteisemminkin, ei sen kaataminen voi mitenkään tapahtua vain paikallistasolla kansallisvaltioiden puitteissa. Ei ole uskottavaa vaatia impivaaralaisuutta tai edes Kallion punavihreään kuplaan kääriytymistä kevyellä konsumeristisella vaikuttamisella höystettynä. Kumpikaan näistä ei pysty kampittamaan kapitalismia, ei vaikka jokainen suomalainen alkaisi heti tehdä vastuullisia kulutuspäätöksiä.

Euroopan unionin perustavaa laatua oleva ongelma on se, että se on luotu markkinoiden ja pääoman tarpeiden pohjalta. Unioni on saanut alkunsa kauppaliittona ja se on luonut leimansa kaikkeen myöhemmin laadittuun lainsäädäntöön. Ihmisoikeudet ja ympäristö ovat ikään kuin päälle liimattuja koristeita tai silkki rautahansikkaalla. Toki unionin ansioksi voidaan lukea myös joitain uudistuksia, mutta toisaalta ne ovat esimerkiksi TTIP-sopimuksen yhteydessä osoittautuneet hyvin hauraiksi kun toisella puolella on tarpeeksi suuria talouden toimijoita. EU ajaa porvarin, ei työnläisten etua.

Euroopan unionin katsotaan taanneen maanosan rauhan toisen maailmansodan jälkeen. Huomiotta jää yleensä se, miten se on siinä onnistunut. EU on pystynyt välttämään sisäiset kriisit ulkoistamalla ongelmat. Se on pystyttänyt muurit ulkorajoilleen, hamunnut kehittyvien talouksien resurssit ja ulkoistanut niin ympäristön kuin sosiaalisetkin ongelmat sinne, missä vastassa on ollut vähemmän kehittynyt valtioliitto, kuten Aasiaan ja Afrikkaan.

Suomen kommunistinen puolue näkee EU:n rakentuneen pääoman tarpeiden pohjalta ja tämä kehitys on jatkuvasti vahvistunut. Vaikka juhlapuheissa korostetaan ihmisten oikeuksia ja demokratiaa, on EU:n politiikka tosi asiallisesti keskittynyt turvaamaan kansainvälisten yritysten oikeuksia ja taistelemaan omasta elintilasta muiden pääomaunionien rinnalla. Joskus tämä on hyödyttänyt myös eu-kansalaisia. Olemme saaneet edullisemmat tuotteet ja kaupiteltua oman ylijäämämme ja jätteemme jonnekin muualla. Tämäkin on kuitenkin tapahtunut muun maailman kustannuksella.

Uusimpana muutoksena EU:n taktiikassa on häikäilemättömän uusliberalismin käsikassaraksi ryhtyminen. EU-sopimukset ovat kautta linjan viimeaikoina keskittyneet suoranaiseen sotaan työvoimaa ja sen oikeuksia, yritysten toiminnan säätelyä ja ympäristön oikeuksia vastaan, yksityistämisen ja liberalisoinin puolesta. Selkeimmin tämä on näkynyt TTIP ja CETA neuvotteluissa, joissa EU:n johto on valmis antamaan lisää valtaa ylikansallisille yhtiöille, vaikka kansalaisyhteiskunta on nähnyt tämän toiminnan järjettömyyden ja tuhoisuuden omassa arjessaan. Vapaakauppa ei enää voi yksistään juurikaan lisätä maailmankaupan voluumia, mutta yrityksille syntyy lisää voittoa purkamalla sääntelyä ja säädöksiä. Ne voisivat TTIP:n puitteissa siirtyä haitallisempiin, mutta halvempiin ratkaisuihin ja alentaa näin toimintakulujaan. Ympäristö ja ihmiset maksavat tuosta lisäyksestä kalliin hinnan.

Miten tätä Euroopan unionin epädemokraattista ja vaarallista kehitystä sitten voidaan haastaa?

Kuten jo totesin, ei SKP ole valinnut linjakseen käpertymistä kansallisvaltioin rajojen sisälle. Sen sijaan on luotava toimivia yhteyksiä eurooppalaisten järjestöjen, puolueiden ja erilaisten toimintaryhmien välillä. Tähän SKP pyrkii muun muassa toimimalla aktiivisesti Euroopan vasemmiston puitteissa. EU:sta on irtauduttava, mutta yksien riistäjien vaihtaminen toisiin ei paranna työllä itsensä elättävien asemaa. Tarvitaan muutos koko mantereen poliittisessa suunnassa ja rakenteessa.

Eurooppalaisella tasolla on aina ollut mukana monenlaisia puolueita. Osalla on ollut hyvin myönteinen kuva EU:Sta ja sen mahdollisuuksista. Euroopan unionin entisestään jyrkentynyt uusliberalistinen politiikka on kuitenkin tehnyt kaikille vasemmistopuolueille selväksi, että tarvitaan suunnitelma siihen, miten unioniin voidaan vaikuttaa myös sen sisäpuolella toimien. Tästä on syntynyt lähinnä EU-parlamentin GUE-ryhmän ympärille ja toimesta Eurooppalainen B-suunnitelma, jonka luonnosteluun myös SKP on Euroopan vasemmiston puitteissa osallistunut. Tähän suunnitelmaan osallistuminen ei estä laajempaakin EU-kritiikkiä, mutta se mahdollistaa yhteisen toiminnan tässä tilanteessamme, jossa tällä hetkellä olemme. Meidän ei tarvitse odotella aikaa parempaa.

B-suunnitelman ydin on ajatuksessa, että EU:ssa on voimistettava jäsenmaiden asemaa niin, että ne voivat yhdessä luoda paremmat vastineet nykyiselle oikeistolaiselle talouspolitiikalle niin, että kyetään pysäyttämään nykyinen epädemokraattinen linja. Tämä tapahtuu kyseenalaistamalla nykyiset EU-sopimukset ja irtisanoutumalla niistä. Tämän jälkeen voidaan laatia uusia sopimuksia uudelta pohjalta. Käytännössä on toki selvää, ettei EU tule tähän vapaaehtoisesti suostumaan, jolloin on siirryttävä käytännöllisiin painostustoimenpiteisiin. Kreikan esimerkki osoittaa, ettei yhden maan irtautuminen kerrallaan toimi. Kreikkalaiset laitettiin kuriin niin, ettei heille annettu mitään mahdollisuuksia minkäänlaiseen neuvotteluun, vaan heille saneltiin ehdot EU:n taholta. Jotta tähän ei päädyttäisi uudelleen, on välttämätöntä saada useita maita samaan rintamaan. B-suunnitelman suurin puute onkin tällä hetkellä juuri siinä, miten tämä tilanne käytännössä synnytetään, mutta tämä on myös tiedostettu ja myös sille haetaan ratkaisuja Marseil-foorumissa marraskuussa.

B-suunnitelman toimenpidelista sen sijaan on jo hyvinkin konkreettinen. Siinä on kymmenen kohtaa, joissa vaaditaan muun muassa Euroopan keskuspankin reformia, EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen purkamista sekä Eurooppalaisen velkakonferenssin järjestämistä, veroparatiisien toimintaan puuttumista. Lisäksi listalla on toimenpiteitä mm. ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi, syrjivien käytäntöjen uudistamiseksi ja linnake-Euroopan purkamiseksi.

Kommunistit näkevät tarpeen irrottautua EU:sta, mutta se ei tarkoita jäämistä odottelemaan unionin kaatumista. Muutokseen tarvitaan aktiivisia toimia monella tasolla ja ne on tehtävä osana kansainvälistä yhteistoimintaa.