Viesti Kataloniasta tiedotusmuurin takaa
Partido popularin hallitus jankuttaa suurta
valhettaan. He kieltävät edelleen sen, mikä on selvää
kansainväliselle medialle ja kaikille, jotka ovat nähneet kuvat
poliisin toiminnasta 1. lokakuuta Kataloniassa: väkivallan,
brutaaliuden ja raivon.
Espanjan oikeisto on jo kauan luonut valheellista
kuvaa siitä mitä Kataloniassa tapahtuu. He puhuvat
totalitarismista, toimimattomasta kansalaisyhteiskunnasta, ihmisiä
uhkaavista väkivaltaisista separatisteista. Edes heidän käyttämänsä
sanat eivät ole neutraaleja. ”Kapinalliset” ja ”separatistit”
eivät ole kuvaa ihmisiä, vaan ne kantavat vääristyneitä
mielikuvia. Näin aletaan epäinhimillistää niitä muita sanojen
kautta ja lopulta päädytään siihen, että hakataan vanhuksia
koulujen ovilla, kutsuen sitä ammattimaiseksi toiminnaksi,
kohtuullisuudeksi ja demokratian puolustamiseksi.
Kun on kaksi näin erilaista versiota
todellisuudesta, lienee parasta analysoida faktoja.
On fakta, että 1. lokakuuta haavoittui 844
ihmistä. Eräs heistä menetti silmän. Kohtuullista? Mitä
kohtuullisuutta on menettää silmä? Miten voi olla kohtuullista
työntää nainen alas portaita? Tarttua vanhuksia tukasta? Miten
kohtuullista on pelko, jota tuntevat ne lapset, jotka näkivät
tuhotut koulunsa?
En ole itsenäistymisen kannattaja, en jaa
yksipuolista näkemystä. Olen sanonut sen useasti ja toistan sen
tässä. Olen hyvin kriitinen Carles Puigdemontin hallintoa kohtaan,
enkä todellakaan arvosta sitä mitä hän on tehnyt1. On
kuitenkin olemassa jotain suurempaa kuin se, mitä mieltä olemme toisistamme. Siksi kaikkien meidän, jotka uskomme ja puolustamme
ihmisten oikeuksia, vapauksia ja demokratiaa on oltava samassa
rintamassa: Valtion rauhanomaisiin kansalaisiin kohdistama väkivalta
on sietämätöntä ja se on tuomittava.
Tänään hallituksen tiedottaja kutsui poliisin
väkivaltaa vastustaneita katalaaneja natseiksi. Jälleen palaamme
sanoihin: ”natsi”?
Tietääköhän Rafael Hernando2 mitä natsit tekivät? Vaativatko natsit vuosikausia oikeutta äänestää? Puolustivatko natsit perheineen kouluja, joita sadat poliisit tuhosivat? Ihanko todella kaikki nämä tuhannet vanhukset, naiset, miehet, nuoret, lapset, jotka nyt täyttävät kadut laulaen olevansa rauhan ihmisiä, ovat natseja? Näin kevyt heitto natseista on loukkaus natsien uhreja kohtaan ja sitä sietäisi hävetä.
Jos tämä tekstini läpäisee informaatiomuurin
ja sen lukevat sellaiset ihmiset, jotka katalonian ulkopuolella
haluavat ymmärtää, mitä todella tapahtuu, pyydän teiltä, että
yritätte ymmärtää tilannetta ilman ennakkoluuloja, että
kyseenalaistatte sen, mitä hallituksen edustajat teille kertovat.
Sen, mitä he kieltävät tai jopa puolustelevat.
Olemme ennen näkemättömän kansallisen kriisin
äärellä ja minua huolestuttaa totaalinen neuvotteluyhteyden
katkaiseminen Katalonian ja Espanjan hallitusten välillä. Kaikkein
surullisinta olisi kuitenkin, mikäli tämä johtaisi siihen että ne
veljelliset myötätunnon siteet, jotka meitä kaikkia yhdistävät
henkilökohtaisella tasolla, rikkoutuisivat. Sitä me emme voi
sallia.
He ovat hakanneet meitä. He ovat tehneet meille
vääryyttä. Sitä ei tule olemaan helppo unohtaa. Siihen
tarvitsemme teidän apuanne.
Se mitä on tapahtunut haavoittaa kaikkien
perustavaa laatua olevia oikeuksia ja vapauksia: katalaanien,
espanjalaisten, eurooppalaisten. Tänään tämä tapahtuu
kataloniassa, huomenna se voi tapahtua missä tahansa, mikäli
hyväksymme sen normaaliksi eikä siihen puututa. Jos hyväksymme ja
oikeutamme sen, olemme mennyttä. Menetämme kaiken.
Menetämme demokratian, jonka puolesta isämme,
äitimme, isoäitimme ja isoisämme taistelivat, eivätkä he voi
antaa sitä meille anteeksi. Heidän ja heidän perintönsä takia
meidän on yhdistyttävä pelastaaksemme demokratian, saattaaksemme
vastuuseen sen, joka antoi määräykset tähän järjettömyyteen,
mutta joka ei nyt kykene löytämään poliittista ja rauhanomaista
ratkaisua. Valtiossa vastuutakantavan on kuunneltava ja
kunnioitettava ihmisiä. On tarjottava positiivisia esityksiä ja
vaihtoehtoja. Koskaan ei voida hyväksyä puolustuskyvyttömien
kansalaisten alistamista väkivallalla.
Ada Colau
Barcelonan pormestari
Barcelonan pormestari
1
Carles Puigdemont on sotkeutunut muun muassa Gironassa pormestarina
toimiessaan vesihuollon järjestämisessä korruptioon, jossa häntä
epäillään veronmaksajien varojen väärinkäytöksistä.
2
Rafael Hernando on Partido popularin tiedottaja ja edustaja
parlamentissa.
Kommentit
Lähetä kommentti